Hallinto- ja ohjausjärjestelmä
Elektrobit Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") hallinto määräytyy yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki) sekä Yhtiön hallinnointiohjeen pohjalta. Yhtiö noudattaa eräin poikkeuksin Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n valmistelemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia 2010 ("Hallinnointikoodi"). Hallinnointikoodi on nähtävillä muun muassa Arvopaperimarkkinayhdistyksen internet-sivuilla osoitteessa www.cgfinland.fi.
Yhtiö on poikennut jäljempänä tarkemmin selostetulla tavalla Hallinnointikoodin hallituksen kokoonpanoa koskevasta suosituksesta sukupuolijakauman osalta (Suositus 9). Hallinnointikoodin mukaan hallituksen monipuoliseen kokoonpanoon kuuluu myös se, että hallituksen jäseninä on molempia sukupuolia. Yhtiö on poikennut tästä suosituksesta, sillä Yhtiön varsinainen yhtiökokous 11.4.2013 ei valinnut hallitukseen molempia sukupuolia. Varsinaisen yhtiökokouksen hyväksymän ehdotuksen hallituksen kokoonpanosta tekivät osakkeenomistajat, jotka edustivat noin 49,9 % Yhtiön osakkeista. Yhtiön hallitus informoi ehdotuksen tehneitä osakkeenomistajia Suosituksen 9 sisällöstä. Saadun tiedon mukaan ehdotuksen tehneet osakkeenomistajat halusivat painottaa jatkuvuutta hallituksen kokoonpanossa nähtävissä olevien hallitustyön painopistealuiden vuoksi eivätkä toisaalta nähneet tarpeelliseksi, Yhtiön toiminnan laatu ja laajuus huomioiden, laajentaa hallituksen kokoonpanoa aiemmasta viidestä jäsenestä. Yhtiön hallinto ja hallituksen kokoonpano perustuvat siten vahvaan omistajaohjaukseen ja Yhtiön hallituksessa onkin merkittävä pääomistajien edustus. Yhtiöllä ei ole nimitysvaliokuntaa.
Yhtiö on antanut selvityksen Yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Hallinnointikoodin Suosituksen 54 ja soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Selvitys on annettu hallituksen toimintakertomuksesta erillisenä. Hallituksen talous- ja tarkastusvaliokunta sekä tilintarkastaja ovat käsitelleet selvityksen.
Yhtiön lakisääteisiä hallintoelimiä ovat yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastaja. Muu konsernijohto ja alla kuvattu liiketoimintosegmenttien johto tukevat Yhtiön lakisääteisiä hallintoelimiä. Yhtiön kotipaikka on Oulu.
Elektrobit-konsernin operatiivinen liiketoiminta tapahtuu toimialoittain muodostetuissa liiketoimintasegmenteissä (alakonsernit). Myös konsernin ulkoinen raportointi perustuu näihin liiketoimintasegmentteihin, jotka ovat Automotive ja Wireless. Alakonsernien emoyhtiöiden toimitusjohtajat raportoivat segmentin liiketoiminnasta kunkin alakonsernin emoyhtiön hallitukselle ("segmenttihallitus"). Segmenttihallituksiin kuuluu Yhtiön toimitusjohtaja puheenjohtajana sekä yksi tai useampi Yhtiön hallituksen jäsen ja mahdollisesti lisäksi yksi tai useampi konsernin ulkopuolinen asiantuntijajäsen. Segmenttihallitusten jäsenet valitaan Yhtiön hallituksen valmistelun pohjalta. Operatiivista liiketoimintaa koskevat operatiiviset päätökset tehdään kussakin liiketoimintasegmentissä.
Yhtiön hallinnointiohje ja selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä ovat julkisesti nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.elektrobit.com.
